mirka

On vaikea arvioida ihmisen elämän arvoa.

Jotkut pitävät mittapuuna kaipaamaan jääviä ihmisten määrää. Jotkut uskoa ja jotkut rakkautta. Toisten mielestä elämällä ei ole merkitystä.

Minä?

Minusta arvomme määrää se, kuinka moni arvostaa meitä.

Tommy Tabermann sanoi minulle kerran kun istuimme päivää pidemmäksi, että sen verran pitäisi ihmisellä olla ystäviä, että kuoleman tultua noutamaan, löytyisi viisi ystävää. Neljä kantamassa arkkua ja yksi kävelemässä arkun perässä. Tiedän, että kun Tommyn aika oli siirtyä pilvenpainoiseksi niin hänellä oli paljon ystäviä.

Jokainen ihminen on hyvä kuollessaan, pahakin. Kun kuolema tulee, se kultaa kertalaakista ihmisen kaikki teot kauniiksi ja kuolema ei sillä hetkellä enää arvota, määrittele saati tuomitse. Mikä siinä onkin, että me soimaamme, arvostelemme ja tuomitsemme elossa ollessamme itseämme ja toisiamme? Itse ainakin toivon, että minusta mainitaan myös ne rasittavat ja ärsyttävät piirteetkin, eikä jeesustella, että oli se vaan niin hyvä tyyppi. En minä ole sen parempi tyyppi kuin kukaan muukaan. Minä olen erehtyväinen, ärsyttävä, rakastettava ja joskus jopa pahansuopainenkin ja niin olet sinäkin.

Haluan, että asioista ja minusta ja muista ihmisistä puhutaan rehellisesti niiden oikeilla nimillä.

Se on arvostamista ja rakkautta ilman rajoja.

♥