Thank You

Oletko koskaan miettinyt miten eri tavalla sinä todennäköisesti puhut toisille ihmisille, kuin suhteessa itsellesi?

Tunnen monia ihmisiä jotka ovat todella ystävällisiä ja ihania toisia ihmisiä kohtaan mutta itselleen he puhuvat aivan päinvastaisesti. Toiset ovat kauniita ja persoonallisia ja ansaitsevat kehusi mutta itsellesi et sitä tuskin koskaan suo.

Miksi?

Miksi me itsellemme puhuessamme olemme liian lihavia, rumia, laiskoja, kömpelöitä, saamattomia ja turhamaisia ja että me emme ansaitse mitään hyvää tapahtuvan itsellemme ja ihan omaa syytämme kun olemme näin ankeita jne. Peilistä katsoo takaisin rumaakin rumempi ihminen takaisin joka näkee itsessään vain vikoja. Samaan aikaan tämä ruma ihminen puhuu toisista toisaalla niin kauniisti. Itse uskon siihen, että moni puhuu toisista ihmisistä juuri siksi kauniisti, että he itse jaksaisivat kyntää oman peltonsa läpi. Hyvää puhuminen antaa voimaa  mutta miksi sitä ei soisi itselleen? Miksi sitä ei ansaitsisi aivan samalla tavalla kun sitä suo jollekin toiselle tapahtuvaksi?

Siksi, että minä uskon, että juuri tällaiset ihmiset ovat saaneet kuulla hyvin pitkään (jotkut ihan lapsuudesta saakka) kuinka he eivät kelpaa sellaisenaan kun he ovat tai mikään ei riitä vaikka he hakisivat kuun taivaalta. He ovat toisten mielestä vajaita, rumia ja lihavia. He ovat aina halunneet tehdä parhaansa toisten ihmisten odotusten ja toiveiden sekä tavoitteiden mukaisesti ja siinä matkalla unohtaneet, että kenen elämää sitä oikein elää? Heidän vai omaansa? Ihminen on sosiaalinen eläin ja hän haluaa mukautua laumaan mutta siitä seuraa monesti se, että sitä kadottaa itsensä. Loppujen lopuksi hyvin harvalla ihmisellä on terve ja vahva itsetunto. Pikkusen kun alkaa haastattelemaan ja kaivelemaan taustoja niin jokaiselta löytyy niin paljon paskaa, ettei maapallon pellot riitä jonne sitä voisi levittää.

Itsensä rakastaminen ja huomioiminen ei ole itsekästä. Päinvastoin, se on kaiken A ja O. Sinun täytyy ihan oikeasti rakastaa ensin itseäsi täysin rinnoin, ennekuin sinua voi kukaan rakastaa aidosti ja oikeasti takaisin. Sinulla täytyy olla omat kaverit ja omat menot ja vapaus valita joka päivä kenen kanssa sinä oikeasti vietät aikaasi tai et vietä.

Sinä valitset, ei kukaan muu. Monella voi olla mielipide sinun tekemisistäsi ja mitä enemmän toiset osoittavat mieltään, sitä enemmän sinä olet oikealla tiellä. Usko pois. Olen tavannut todella mielenkiintoisia ihmisiä muutaman viimeisen kuukauden aikana. En olisi koskaan uskonut, että me tutustumme toisiimme mutta jostain kivien ja kantojen alta nämä ihmiset ovat vain putkahtaneet elämääni tai minä heidän. En usko sattumiin. Kaikella on tarkoituksensa ja me olemme täällä oppimassa koko ajan jotain uutta itsestämme, toisten avulla jos vain sallimme ja vastaanotamme sen kaiken hyvän mitä meille tuolla maailmassa on tarjolla.

Eilen eräs nainen jonka kanssa olin istunut kaksi tuntia samassa tilassa, lähes tulkoon hiljaa sanoi että minussa on jotain erikoista ja että olen kaunis. Minä ajattelin ensimmäisenä päässäni, että ei taida olla hänellä ihan ”lääkitys kohillaan” vaikka vastasinkin Kiitos.

Että näin, tästä on hyvä jatkaa itse kunkin eteenpäin ja alkaa puhumaan itselleen myös kauniisti ja harjoitella vastaanottamaan niitä kiitoksia mitä meille suodaan siksi, että me olemme sen arvoisia.

Kommentoi

 

Muotivaatteet

Muotivaatteet

Muotivaatteet

Linkkivinkki

Linkkivinkki

Linkkivinkki.fi