Santiago

Eilen sitten päätin, että aion ennen kuin valmistun kävellä Santiago de Compostelan pyhiinvaellus reitin. Todennäköisesti puoliskan siitä, eli Léonista-Santiagoon joka on noin 330km pitkä matka ja siihen varmaankin kuluu aikaa kolmisen viikkoa, mikäli en kuole kesken matkan.

Peruskuntoni on varmaankin samaa tasoa kuin Jari Tervolla, eli jos matka on yli kilometrin, se selätetään aina taksilla. Tämä on kuitenkin ehkä enemmänkin periaatteellinen kysymys kuin terveydellinen.

En aio treenata tätä varten mitenkään muuten kuin ajatustasolla. Suositus matkalle lähtijöille on, että reppu ja mukana kulkevat tavarat saisivat painaa 10% omasta painosta ja jossain puhuttiin, että 8 kg olisi sopiva määrä. Ajatus on tavarankin suhteen, että travel light.

Moni ihmettelee, että miksi ihmeessä kävellä tuo pyhiinvaellusreitti?

Itselläni tähän ei liity mitään uskonnollista vakaumusta tai ajatusta. Olen matkustanut koko euroopan kahteen kertaan läpikotaisin ja kolunnut maapallomme monia kaukokohteita aivan tarpeekseni. Nyt vain tuli sellainen fiilis, että minun täytyy hidastaa ja kävellä.

Ennenkaikkea, minun täytyy itseni takia kävellä tuo matka yksin tai jonkun kanssa.

Se jääköön nähtäväksi onko matkani tarkoitettu käveltäväksi yksin.

Uskon, että en kuitenkaan ole yksin tuolla kivisellä ja haastavalla reitillä.

Uskon, että tärkeintä on kävellä katse itseensä päin.

♥ ♥ ♥

Kommentoi

 

Muotivaatteet

Muotivaatteet

Muotivaatteet

Linkkivinkki

Linkkivinkki

Linkkivinkki.fi