Vapaaseen tahtoon perustuvaa olemista

Liittyy kategorioihin: Hyvinvointi

18 heinä 2016

Perhostytto grafiikka

Muutama vuosi sitten minulla oli hieno tilaisuus alustaa ja esittää johdattelevia kysymyksiä professori Timo Airaksiselle, onnellisuudesta. Hänen kirjoittamiaan kirjoja kannattaa lukaista jos sellainen käteen sattuu.

Omasta mielestäni onnellisuuden tavoittelu on mennyt aivan liian pitkälle ja siitä on tullut itseistarkoitus. Olemme onnellisia jos ostamme jotain, olemme onnellisia jos saavutamme jotain, onnellisuudesta on tullut asia jota kohden tulee tavoitella ja hyvin usein sitä tavoitellaan materialististin keinoin tai perusteluin.

Omalla kohdallani onnellisuudessa ei ole kyse siitä kuinka onnellinen minä olen tai koen olevani, vaan mielestäni se juttu on siinä, että kuinka onnellisiksi toiset ihmiset tulevat minusta ja minun läsnäolostani.
Kaikki perustuu vapaaseen tahtoon viettää aikaa toisten kanssa. Se antaa minulle hyvän tunteen.

Toki se edesauttaa, että on sinut itsensä kanssa ja tasapainoinen mutta nekin asiat ovat todella suhteellisia käsityksiä päivästä toiseen. Ihminen on aina toisen ihmisen peili ja meidän tekomme, sanamme ja ajatuksemme, myös ne jotka jätetään sanomatta tai tekemättä näkyvät käytöksessämme. Ehkä juuri ne asiat edustavatkin niitä selkeimpiä viestejä. Joten se miten salliva toinen ihminen on sinun lähelläsi ollessaan kertoo hänen suuruudestaan. Kun olet riittävä toisille, alat myös olla sitä itsellesi.

Minulla oli sangen mielenkiintoinen viikonloppu taannoin johon mahtui paljon hyviä keskusteluita erilaisten ihmisten kanssa. Olenkin aina todennut, että on hienoa viettää aikaa itseään viisaampien ihmisten seurassa, sillä heillä on sinulle aina jotain opetettavaa. Silloin kun toinen ei vähättele uskomuksiasi tai näkemyksiäsi vaan täydentää niitä uusilla ajatuksilla ollaan uuden ja eteenpäin menemisen aallonharjalla.

♥ ♥ ♥

Tuomari Nurmio kääntyi ja katsoi taakseen suoraan minua kohden ja sanoi tannoin aamuyön jammailujen keskellä: Minusta tuntuu, että sinun pitäsi saada laulaa vähän bluesia.

♥ ♥ ♥

Kun itselle täysin tuntematon ihminen tekee sinut pieneksi hetkeksi näkyväksi, ollaan lähellä sisäistä onnellisuutta.

 

Kommentoi

 

Muotivaatteet

Muotivaatteet

Muotivaatteet

Linkkivinkki

Linkkivinkki

Linkkivinkki.fi